torstai 17. tammikuuta 2013

Hunajainen broileripata

Tämä on niitä reseptejä, joille menetin sydämeni heti ensi kerralla. Makean hunajan ja kipakan paprikajauheen liitto on korkeampaa säädetty, etenkin tarjoiltuna sopivan imukykyisen lisäkkeen kanssa. Hunajan määrä saattaa ensikerralla hirvittää, mutta sitähän voi kukin tahollaan vähentää. Itse pidän kuitenkin tärkeänä asianmukaisesti kunnioittaa mehiläiskunnan väsymätöntä uurastusta pötsini eteen.

Ainekset:
500 g broilerin rintapaloja / suikaleita
1 tl suolaa
½ tl mustapippuria
½ rkl paprikajauhetta
2 rkl vehnäjauhoja
25 g sulatettua voita
½ dl hunajaa
2 dl kuohukermaa

Voit käyttää joko kokonaisia rintapaloja tai valmiita maustamattomia suikaleita. Jälkimmäiset tosin tahtovat usein olla epämääräisiä riekaleita, joten rintapaloista saa kivemman kokonaisuuden. Leikkaa rintapalat isohkoiksi kuutioiksi tai jätä suikaleet leikkaamatta. Lado broikkuvainajan osaset uunivuokaan. Mausta tasaisest ja ripottele päälle jauhot ja sulatettu voi (tai valmis juokseva kasvisrasvatöhnä pullosta).

Paista 200 asteisessa uunissa noin 20 minuuttia, kunnes broileri alkaa saada väriä. Tiputa lämpötilaa hintsusti, noin 175 asteeseen ja kaada päälle keskenään sekoitetut hunaja ja kerma. Jatka kypsentämistä puolisen tuntia. Sitten vaan kanalle kaveriksi esimerkiksi basmatiriisiä ja naama muikeaksi!

2 kommenttia:

  1. Tästä se löytyi, ohje jolla hurmaan meidän perheen.

    VastaaPoista
  2. Vuoroin vieraissa Tupu! Kerro sitten ihmeessä perheen reaktioista :)

    VastaaPoista

Parannusehdotuksia tai vinkkejä? Antaa tulla!