tiistai 8. tammikuuta 2013

Salamipasta

Salamipasta on varsin simppeli sapuska. Alkuperäisen reseptin taisin bongata näköradiosta jostain Nigella Lawsonin tähdittämästä showsta. Annos tuskin saa kenenkään sukkia pyörimään, mutta ihan kokeilunarvoinen peruspasta. Haaveissa on jossain vaiheessa vähän viritellä tätä, mahdollisesti tujumpaan suuntaan. Tällä hetkellä pelikentällä on lähinnä mietoja perusmakuja, jotka sinällään ovat ihan jees, mutta jotenkin rasvainen makkara kaipaisi vähän lisäpotkua. Kannattaa muuten valita sopivan "onteloinen" pasta, joka kivasti hamstrailee kastikkeen makuja.

Ainekset:
n. 300 grammaa sopivaa pastaa
n. 150 grammaa salamia (ei tarvitse olla erityisen laadukasta)
purkki tomaattimurskaa
pari ruokalusikallista voita
yrttejä maun mukaan kimppuna tai silputtuna
purkki papuja
suolaa
mustapippuria

Laita pasta kiehumaan reippaasti suolattuun veteen. Perusmaku syntyy tästä, joten verisuonet varokoot. Pasta valmistuu noin kymmenessä minuutissa, merkistä ja mallista riippuen. Sillä aikaa pyöräytät mukavasti kastikkeen.

Lämmitä kasari keskilämmöllä. Lisää salami, jonka olet jollain välineellä teurastanut sopiviksi suupaloiksi. Voit käyttää niin tankosalamia kuin siivutettuakin. Rasvaa et tarvitse, sillä sitä makkarassa riittää omastakin takaa. Sekoittele jokunen minuutti puukauhalla. Lisää joukkoon tomaattimurska, sekä puolikas tomaattipurkillinen vettä (maut talteen). Vielä ruokalusikallinen voita, huuhdotut purkkipavut  ja yrtit makusi mukaan. Anne muhia kanne alla pastan kypsyessä.

Kaada liiat vedet pastasta, mutta ota talteen vähän keitinvettä, joka on kätevästi tärkkelyksen kyllästämää. Sekoita pasta kastikkeen joukkoon ja lisää jäljellä oleva voi kiilloksi. Mikli pasta näyttää kuivakkaalta, voit lisätä vielä hieman keitinvettä. Jos lisäsit yrtit kimppuna, nyt on aika poistaa se. Rouhi vielä hiema mustapippuria komeuden päälle ja ei kun murkinalle!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Parannusehdotuksia tai vinkkejä? Antaa tulla!