maanantai 29. huhtikuuta 2013

Kaneli-sokeripannukakut

Vapun kunniaksi Pancake-time! Eli väsäsin herkullisia pannukakkuja KakkuKatri-blogin reseptiikalla, propsit siis Katrille! Yleisesti ottaen kaikenlaiset pannulla paistettavat leivonnaiset ovat vähän haastavia, koska ne ovat parhaita lämpiminä, mutta loppuja paistaessa ensimmäiset ovat jo ehtineet jäähtyä. Ongelma ratkeaa tietenkin keväisillä pannukakkukesteillä, joissa paistajat ja syöjät voivat vuorotella sulassa sovussa.

Ainekset:
3 kananmunaa
2 rkl sokeria
5 dl vehnäjauhoja
3 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
1/2 tl suolaa
2-3 dl suolaa
2 dl kermaviiliä
1/2 dl voisulaa
kanelia

Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Sekoittele kuivat ainekset keskenään ja nostele munavaahtoon vuoroin jauhoseosta ja vuoroin nesteitä, niin että lopputuloksena on kuohkea pannaritaikina. Heitä pannulle siipale voita ja perään taikinanokareita pannukakkujen alkioiksi. Lettupannu lienee paras työkalu, mutta tein omasta taikinastani niin paksua, että tavallinen paistinpannukin pelitti vallan mainiosti. Paistamisen jälkeen sivele pannukakut voisulalla ja pyörittele kauttaaltaan kaneli-sokeriseoksessa. Nauti sellaisenaan tai tarjoile esimerkiksi vaniljakastikkeen kyydittämänä.

Hyvää vappua kaikille tasapuolisesti!

2 kommenttia:

  1. 2-3 dl suolaa? Laitettiin kuitenkin maitoa kun ei haluttu niin suolasta hehe

    VastaaPoista
  2. You have your own uncommon emerge rising appraisals showed up on a lessen arrange as that of perusers from around the world. Ace completes and talk can correspondingly be seen on various bits of international news. You can investigate for after essayists and masters from around the world at whatever call attention to getting dealt with is immaculate. https://mediosindependientes.org/

    VastaaPoista

Parannusehdotuksia tai vinkkejä? Antaa tulla!