perjantai 19. huhtikuuta 2013

Banaanipirtelö

Tätä helppoa namia meillä kotona tehtiin "monesti" kun olin pienempi. Tarkkoja ainemääriä ei ole olemassa, vaan pirtelö valmistuu mututuntumalla sen mukaan montako herkuttelijaa on läsnä. Paketti jäätelöä, pullo limpparia ja pari banaania on ihan hyvä nyrkkisääntö viidelle.

Ainekset:
Sprite / 7-up / vastaava sitruunalimonadi
vaniljajäätelöä
kermavaahtoa kuohukermasta ja vaniljasokerista
banaania
koristeeksi esimerkiksi suklaahippuja

Pilko tarjoilulaseihin jäätelöä ja banaania kerroksittain. Kaada varovasti päälle limpparia niin, että peittyvät. On tärkeää, että neste on suhteellisen kylmää, jolloin hiilihapot "kovettuvat" kivasti (tai jotain, en ole tarpeeksi kemisti sanomaan). Päälle vielä kermavaahtohattu, jonka voi tosiaan koristella vaikka suklaalla. Itse käytin tällä kertaa kaakaonibsejä ja nehän toimivat oikein kivasti. Ei muuta kuin pilli sekaan ja ryystämään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Parannusehdotuksia tai vinkkejä? Antaa tulla!