perjantai 12. huhtikuuta 2013

Juustoskonssit

Tämänkertainen leipomusresepti on alunperin kotoisin Valiolta, mutta löysin sen Herkkuja ja neulehuiveja -blogista. Kiitokset siis sinnepäin! Skonssit ovat käsittääkseni skotlantilaista sukujuurta ja juuri britithän niitä tunnetusti nassuttavat. Tässä helppo ja maukas versiointi, jonka tuloksia kelpaa nautiskella vaikka kera kuuluisan kello viiden teen.

Ainekset:
2 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1/4 tl suolaa
1/2 tl sokeria
25 grammaa voita
1 dl maitoa
1 dl vahvaa juustoraastetta
 1 muna
unikonsiemeniä

Sekoile kuivat aineet keskenään ja nypi joukkoon voi. Lisää vielä juustoraaste sekä maito, ja kauho tasaiseksi. Anna levätä hetki kylmässä, jolloin leipomisesta tulee helpompaa. Kauli parisenttiseksi levyksi ja ota muotilla sopivia skonsseja. Itse käytin juomlasia, joka ei kyllä ollut erityisen kätevä, mutta melkoisen taikinataistelun jälkeen sain irti mukiinmeneviä (kirjaimellisesti) möykkyjä. Teräväreunainen metallimuotti purisi varmasti paremmin. 

Asemoi skonssikikkareet leivinpaperin päälle ja voitele kananmunan ja maidon sekoituksella. Näin saat ainakin teoriassa kauniin pinnan. Päälle voit ripotella hieman unikonsiemeniä. Skonssit uunin lämpöön 200 asteeseen noin vartiksi ja ei muuta kuin teepannu kiehumaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Parannusehdotuksia tai vinkkejä? Antaa tulla!