sunnuntai 10. maaliskuuta 2013

Cajunmausteiset jauhelihapihvit

Jauhelihapihvin voi tehdä kovin monenlaisella twistillä. Tällä kertaa koeputkessa oli Soppasirkus-blogin cajun-henkinen versio. Alkuperäisen reseptiikan varoiteltiin olevan kovin mausteista, mutta ainakaan omaa tulinieluani nämä eivät poltelleet. Seuraavalla kerralla voisin jopa lisätä mausteita ja ehkä ympätä vähän tuoretta chiliäkin taikinaan. Kyytipoikana bataattiranskalaisia ja chili-hunajasinappia.

Ainekset:
n. 200 g bataattia
400 g nauta-sikajauhelihaa
1 hapan omena
1 sipuli
1dl tuoretta korianteria silppuna
1 tl cayannepippuria
3 valkosipulinkynttä
1 tl savustettua paprikajauhetta
1 tl timjamia
1 tl oreganoa
suolaa ja pippuria
140 g pekonia

Pilko bataatti pariin osaan ja keittele sitä kevyesti suolatussa vedessä. Kun Ipomoea batatas noin vartin päästä on pehmeähköä, valuta se hyvin. Soseuta haarukalla muhennokseksi isossa kulhossa. Älä stressaa liikaa sattumista, ne kyllä liiskaantuvat viimeistään taikinan vaivauksessa. Pieni rouheus ei sitä paitsi ole ollenkaan pahasta. Lisää kulhoon jauheliha, raastettu omena ja silputtu sipuli. Purista joukkoon vielä valkospuli ja lisää mausteet. 

Vaivaa taikina perinpohjin sekaisin, kädet ovat tässä paras työväline. Muotoile taikinasta kuusi pihviä ja sijoita ne jääkaappikylmään tekeytymään noin puoleksi tunniksi. Laita uuni kuumemaan 200 asteeseen. Ota pihvit jääkaapista ja kääräise niiden ympärille pekonisiivu tai kaksi mieheen. Paista uunissa ritilällä noin 20-30 minuuttia. Muista laittaa vaikka vedellä täytetty uunipelti rasvasieppariksi, tai varaudu seuraavan päivän perusteelliseen uunitiskiin. Tarjoile sopivien lisäkkeiden ja nälkäisten ystävien ympäröimänä.

2 kommenttia:

  1. Kiva, että löysit reseptin! Kunhan grillikausi saadaan käyntiin ja hampurilaisbaari auki, niin näitä kokeillaan myös kesäkeittiössä!

    VastaaPoista
  2. Joo, varmasti tuo pientä extraa jos grillillä käristää. Uuniversiokaan ei ole hullumpi, mutta kyllä ulkona syömisessä on vaan sitä jotain :)

    VastaaPoista

Parannusehdotuksia tai vinkkejä? Antaa tulla!