lauantai 30. maaliskuuta 2013

Juustocroissantit

Välillä yllätän itseni ja onnistun oikein kunnolla. Tietenkin olisi mukava jos näin olisi aina, mutta toisaalta shokkivaikutus tekee tunteesta kaksinverroin suloisemman. Leivoin juustocroissantteja Keltaisessa keittiössä -blogin reseptiikan mukaan (kiitos ohjeesta Martina!) ja lopputuotteet olivat jopa ihan nättejä. Jotenkin oletin löytäväni itseni epämääräisten taikinamöykkyjen keskeltä, mutta sieltä ne croissanttien tutut muodot vain uunista putkahtivat. Hyvä minä!

Ainekset:
2,5 dl vehnäjauhoja
1 dl ohrajauhoha
2,5 tl leivinjauhetta
0,5 tl suolaa
n. 2 dl maustamatonta jogurttia
50 g voita
n. 120 g Iberico juustoa (muutkin kovat juustot varmasti toimivat)
maitoa voiteluun (unohdin...)

Sulata voi ja anna jäähtyä. Mito isohkoon kulhoon jauhot, leivinjauhe ja suola. Kaada päälle jogurtti ja jäähtynyt voi. Sekoita hyvin ja raasta joukkoon vähintään desin verran juustoa. Sen verran kuitenkin, että taikinaan selkeästi jää sattumia.

Kauli taikinasta ympyrä ja jaa se 16 saman kokoiseen "sektoriin". Laita jokaisen slaissin leveämpään päähän pala juustoa ja rullaa sitten leveämmstä päästä. Jos lopputulos ei näytä croisantilta, teit jotain väärin. Laita leivonnaiset uunipellille ja voitele maidolla (oletettavasti saat näin nätimmän pinnan). Paista 225 asteessa 10-15 minuuttia niin, että croisantit saavat kauniin kullanruskean värin. Nämä eivät juuri lisukkeita kaipaa, mutta toki voi tarjoilla sopivien päällysten kanssa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Parannusehdotuksia tai vinkkejä? Antaa tulla!